Kirjoittanut

Unkari on puhutellut tänään Pohjoismaiden suurlähettiläät. Mukana puhuttelussa oli myös Suomen Unkarin suurlähettiläs Markku.

Lastenkirjat Jägerfeld, Jenny (2011): Oli kerran äiti joka katosi. Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom. Karisto. Ruotsalainen realistinen nuortenromaani. Kirja kiteyttää hienosti ja liikoja

Etäopetus oli hyppy tuntemattomaan, paluu kouluun sen sijaan ehdittiin valmistella hyvin. Käpylän peruskoulun rehtori Sirpa.

Pentinkulman päivien ohjelma on julkaistu. Väinö Linnan juhlavuonna Urjalassa puhutaan muun muassa kriiseistä selviämisestä.

Jopa tasavallan presidentti Sauli Niinistö on paheksunut löysäkätistä rahanjakoa ajassamme: – Eivät ne osingot tähän aikaan.

Jari Lindströmin "Syvään päähän" -elämäkerta on katsaus poliittisen lähihistorian keskipisteeseen. Kahden kauden.

Monirakkulatauti Munuaisten monirakkulatauti eli polykystinen munuaissairaus on yleisin perinnöllinen munuaissairaus. Sen oireita ovat kipu vatsassa, selässä tai kyljissä sekä kohonnut verenpaine

Thunderbolt-liitäntää voi hyödyntää monella tapaa. Valitettavasti se taipuu myös pitkäkyntisten tarkoituksiin.

Missikaunotar ja Miss Suomi -kisoistakin tuttu Erika Helin, 26, poseerasi viime vuonna nakuna Portugalin Playboy-lehdessä.

Paavi Johannes Paavali II nimitti 1999 kolme naispuolista Euroopan suojeluspyhimystä. Vain yhden henkilöhistoriaan kuului oma.

Nahkahousut jalkaan, tirolilaislakki päähän ja perunasalaattia lautaselle. RUOKA Ensimmäiset kotimaiset mansikat ja uudet.

Tv-sarjassa on tarkoitus kertoa tarina siitä, miten Joseph Schreibvogelista tuli Joe Exotic ja miten hän kadotti itsensä.

Monet koronaviruksen sairastuttamat kärsivät oireistaan erittäin pitkään. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan maailmalta.

Valkama teki kaikista repliikeistään taidetta, sanoo Asko Sarkola. Marja Airio / LEHTIKUVA Pitkän uransa aikana Ritva Valkama.

Tampereen Kaupunki Turvatarkastus Helsinki-Vantaa laajenee, vaikka koronakriisi on vienyt matkustajat. Elle Nurmi Finavia tekee parhaillaan massiivisia. Mitä voit odottaa meiltä Kehitämme jatkuvasti

Ajatuksia Linströmmin Aktivimallsta.Linström on kirjoittanut oikein kirjankinKohupari Sofia Belórf ja Stefan Therman kävelyllä Bambi.

– Sofia ja Stefu ovat viime aikoina ahkerasti näyttäytyneet yhdessä julkisilla paikoilla ja somessa. Sofia julkaisi pari päivää.

Ylioppilaslakki Hinta Majoneesin Teko Gina Tricot Helsinki Gina Tricot Forum Aukioloajat 2020 | The Time Now – Gina Tricot Forum, Mannerheimintie 14,

Sotahistorian tutkija Antony Beevor. Kuvan lähde on The Daily Telegraph. Lisäksi mukana ovat Niall Ferguson, Max Hastings,

Uutuudesta on tekeillä jo elokuva. Sille on helppo veikata menestystä. Alex Schulman: Polta nämä kirjeet. Suomennos: Jaana.

Johannes Ekholm: Planet Fun Fun. Otava 2020. 461 s. Johannes Ekholm (s. 1984) luottaa puheeseen kerronnan muotona. Hän on.